Digitaalinen identiteetti
Symantecin teettämä tutkimus paljastaa, että yli puolet
tutkimukseen vastanneista poistaisi tietojaan netistä, jos se olisi
mahdollista. Norton antaa vinkkejä oman digitaalisen jalanjäljen
suojeluun.
Symantecin Norton -kuluttajatuotteiden yksikön teettämän
tutkimuksen mukaan eurooppalaiset netinkäyttäjät ovat huolissaan
siitä, millaista tietoa heistä on löydettävissä netissä ja
millainen kuva heistä muodostuu verkosta löytyvän tiedon avulla.
Monet uskovat, että voivat valvoa omaa digitaalista profiiliaan
paremmin kuin mikä oikeasti on mahdollista. Puolet osallistujista
kertoi seuraavansa aktiivisesti heistä verkossa saatavilla olevia
tietoja, mutta kolmasosalla ei ole aavistustakaan, onko joku
ladannut verkkoon tietoa, joka voisi vahingoittaa heidän
mainettaan.
Huoli tulevaisuuden työnantajista ja poliittisista valinnoista
Lähes kolmasosa vastaajista kertoi ladanneensa verkkoon itsestään
materiaalia, jota he eivät haluaisi nykyisen tai tulevan työnantajan
tai opettajan näkevän. Yleensä tällaista materiaalia ovat
valokuvat ja henkilökohtaiset tiedot. Tutkimus paljastaa
huolestuttavasti, että yli puolet vastaajista poistaisi netistä
itseään koskevaa tietoa, jos se olisi mahdollista tehdä helposti
parilla klikkauksella. Hiukan yli kolmannes uskoo, ettei voisi
asettua ehdokkaaksi vaaleissa heistä netistä löytyvän tiedon
perusteella.
- Internet tarjoaa ihmisille monia keinoja itsensä ilmaisuun, mutta
heidän on syytä tiedostaa niiden mukana tulevat sudenkuopat, sanoo
Symantecin kuluttajadivisioonan globaali johtaja Janice Chaffin. -
Tiedot, joita itsestämme kerromme, ovat ystävien, perheen ja työnantajien
luettavissa. Sitä paitsi toiset voivat laittaa meistä tietoja
nettiin ilman lupaa. Siksi jokaisen olisi tärkeää valvoa,
millaisen kuvan verkko heistä luo.
Tutkimuksen tuloksia
Enemmistö vastaajista (68 prosenttia) uskoo, että tieto heidän
sukupuolestaan on löydettävissä netistä, mutta vain hiukan yli
puolet (51 prosenttia) uskoo, että heidän syntymäpäivänsä löytyy
verkosta. Vain 41 prosenttia uskoo, että heidän kotiosoitteensa on
netissä. Nortonin asiantuntijat tietävät, että verkosta voidaan
helposti löytää ihmisten koko nimet, osoitteet ja jopa kuvia heidän
kodeistaan.
Vastaajista 30 prosenttia ei tiedä, onko joku lupaa kysymättä
ladannut verkkoon tietoa, joka voisi vahingoittaa heidän
mainettaan.
Vastaajista 43 prosenttia ei aktiivisesti suojele mainettaan ja
netistä löytyviä henkilökohtaisia tietojaan.
Tärkeimmät syyt olla suojaamatta mainettaan ja henkilökohtaisia
tietojaan olivat se, etteivät vastaajat uskoneet suojaamattomuuden
olevan ongelma (49 prosenttia) ja se, että he eivät tiedä, mistä
aloittaa suojautumisen (18 prosenttia).
Lähes kolmannes (28 prosenttia) on lisännyt nettiin tietoja, joita
ei halua nykyisen tai tulevan työnantajan tai opettajan näkevän.
Tutkimukseen vastanneet eivät haluaisi nykyisen tai tulevan työnantajan
tai opettajan näkevän yksityisiä kuviaan.
Yli puolet (57 prosenttia) vastaajista haluaisi poistaa netistä
itseään koskevia tietoja, jos siihen olisi olemassa helppo keino.
Tutkimukseen vastanneista 44 prosenttia kertoi itsestään netissä.
Kolmannes kommentoi tekemisiään sosiaalisessa mediassa ja neljännes
latasi sosiaalisiin mediaan kuvia itsestään.
Vastaajista 30 prosenttia ilmoitti, ettei voisi asettua ehdolle
vaaleissa sen perusteella, millaista materiaalia he uskoivat itsestään
löytyvän verkosta.
Nortonin ohjeet verkkomaineen hallintaan
Tutki:
- Tee perusteellinen selvitys kaikista käyttäjänimistä,
joita olet käyttänyt julkisissa tiedostoissa ja verkossa. Käytä
useita hakukoneita varmistaaksesi, että saat mahdollisimman paljon
tietoa.
- Käytä myös joidenkin hakukoneiden tarjoamia kuva- ja
blogihakuja varmistaaksesi, että löydät myös itseäsi koskevat
kuvat ja kommentit.
Etsi myös kommentteja, merkittyjä valokuvia ja videoita sekä
viestejä tai kutsuja, joiden et haluaisi tulevan julkisuuteen.
Jos nimesi on yleinen, ja löydät useita samannimisiä ihmisiä,
harkitse toisen nimen alkukirjaimen käyttämistä, jotta sinua ei
luultaisi toiseksi henkilöksi.
Päätä, mikä on yksityistä:
- Poliittiset mielipiteet, uskonto ja hyväntekeväisyys voivat olla
hyvin subjektiivisia asioita. Harkitse, haluatko näiden asioiden
olevan julkisia, ja etenkin potentiaalisten työnantajien,
liikekumppaneiden tai pääsykoevalintoja tekevien nähtävillä.
- Älä lataa verkkoon kuvia tai tietoja, joita et halua
tulevaisuuden koulujen, työnantajien, toimittajien ja bloggaajien näkevän.
- Älä luota yksityisyydensuojan vakioasetuksiin. Tarkista itse
yksityisyysasetukset käyttämissäsi sosiaalisissa medioissa, jotta
voit muokata ne itsellesi sopiviksi. Asetukset kehittyvät
jatkuvasti ja tarjoavat yhä enemmän valinnanmahdollisuuksia.
Seuraa asetuksia ja muokkaa tarpeen mukaan.
Ole valpas!
- Arvioi säännöllisesti verkkoidentiteettisi eli niin sanottu
"digitaalinen jalanjälkesi". Siten varmistat, että
sinusta verkossa saatavilla oleva tieto vastaa henkilökohtaisia ja
ammatillisia vahvuuksiasi. Poista kielteiset tai väärät tiedot.
- Arvioi säännöllisesti aktiivisesti käyttämäsi verkkopalvelut
ja sosiaaliset mediat. Posta profiilisi niistä palveluista, joita
et enää käytä.
- Tarkista säännöllisesti lista ihmisistä, joihin linkityt
verkossa. Muista, että toisten on helppoa nähdä, keneen sinut
voidaan yhdistää.
Tutkimuksesta
StrategyOne toteutti tutkimuksen Iso-Britanniassa, Ranskassa ja
Saksassa yli 18-vuotiaille vastaajille. Tutkimukseen osallistui noin
3 000 vastaajaa. Tutkimus toteutettiin 4.-9.3.2011.
StrategyOne
StrategyOne, Daniel J. Edelman-yritys, toteuttaa räätälöityjä
tutkimuksia ja sekundäärisiä tutkimusmetodeja tarjotakseen
strategisia ohjeita yrityksille, organisaatioille ja hallituksille
ympäri maailman. Yrityksellä on toimipisteet Atlantassa,
Chicagossa, Lontoossa, New Yorkissa, Pariisissa, San Mateossa,
Washingtonissa ja Abu Dhabissa. StrategyOne tarjoaa toteennäytettyä
tietoa sidosryhmille, analyytikoille ja mittauksiin. Lisätietoja www.strategyone.net
Tiedot, joita meistä on saatavilla verkossa, ovat kuin
"digitaalinen tatuointi", jota on vaikea poistaa. Siksi
jokaisen kannattaa huolellisesti harkita, millaisia tietoja päästää
itsestään nettiin.
Norton-tuotteet
Symantecin Norton-tuotteet suojaavat kuluttajia nettirikollisuudelta
erilaisilla tekniikoilla, esimerkiksi virustorjunta,
vakoiluohjelmien torjunta ja tietojen kalastelun torjunta järjestelmää
rasittamatta. Yhtiö tarjoaa myös muita palveluja, kuten
verkkovarmuuskopioinnin, tietokoneen optimoinnin ja koko perheen
verkkoturvallisuuden resursseja. Voit seurata Nortonia Facebookissa
www.facebook.com/norton ja Twitterissä @NortonOnline.
Lähde: Symantec