Mikä on QWERTY? 

Yleisintä kirjoituskonetyyppisten näppäimistöjen asettelua kutsutaan Qwerty-asetteluksi, koska sen ylimmän kirjainrivin kuusi ensimmäistä näppäintä muodostavat tämän kirjainyhdistelmän. Qwerty-asettelusta on olemassa useita kansallisia muunnelmia, esimerkiksi saksankielisten maiden Qwertz ja ranskalainen Azerty. Useimmissa muunnelmissa erot kuitenkin keskittyvät perusnäppäinalueen oikeaan laitaan, jonne esimerkiksi suomalaisessa versiossa on istutettu skandinaavisten kirjainten eli Å:n, Ä:n ja Ö:n näppäimet.

Qwerty-asettelua käytetään tietotekniikassa myös muiden kuin latinalaisia aakkosia käyttävien kielten, kuten japanin ja kiinan, merkinsyöttö­järjestelmien pohjana, mistä syystä sen mukaisia näppäimistöjä tavataan yleisesti kaikkialla maailmassa. Asettelu ei kuitenkaan ole täysin yleismaailmallinen: esimerkiksi yleisimmällä venäjän kirjoittamiseen käytetyllä asettelulla ei ole mitään yhteyttä Qwerty-asetteluun.

Qwerty-asettelun synty

Ensimmäiset kirjoituskoneet kehitettiin 1800-luvulla muun muassa sokeiden apuvälineiksi. Kirjainten järjestys vaihteli, mutta useimmiten kirjaimet olivat aakkosjärjestyksessä. Tästä voidaan edelleen nähdä merkkejä myös Qwerty-näppäimistössä, jonka keskimmäisellä kirjainrivillä eli perusrivillä sijaitsevat keskenään aakkosjärjestyksessä D, F, G, H, J, K ja L (jota alkuperäisessä versiossa seurasi vielä M).

Saksalaisen Qwertz-asettelun mukainen Hermes-kirjoituskone on Sholesin suunnittelemaan laitteeseen verrattuna teknisesti jo varsin uuden­aikainen, sillä iskurien liike kohdistuu paperitelaan edestäpäin ja kirjoittaja voi välittömästi nähdä tuottamansa tekstin.

Hermes-kirjoituskoneen toisiinsa takertuneita iskureita.Qwerty-asettelun kehitti yhdysvaltalainen sanoma­lehtimies ja keksijä Christopher Latham Sholes, joka pyrki uuden näppäinjärjestyksen avulla vähentämään aiemmin kehittämänsä, aakkos­järjestystä noudattaneen kirjoitus­koneen esiin nostamia teknisiä ongelmia. Sholesin patentoimassa kirjoitus­koneessa kukin näppäin kiinnittyi pitkä­vartiseen iskuriin, jonka päässä oleva kirjasin löi kirjoitus­telaa vasten painautuvaan paperiin mustejäljen, kun näppäintä painettiin. Iskurin liike kohdistui paperiin alhaaltapäin, joten kirjoittaja ei voinut nähdä kirjoittamaansa tekstiä, ennen kuin se oli valmis. Tästä seurasi, että jos lähellä toisiaan sijainneet iskurit nopeasti näppäiltäessä takertuivat yhteen, ongelmaa oli vaikea huomata ja korjata.

Sholesin kirjoituskoneita ruvettiin valmistamaan Remingtonin tehtaassa vuonna 1874. Ensimmäisellä mallilla pystyi kirjoittamaan ainoastaan suuraakkosia, eikä se herättänyt erityistä huomiota. Tilanne muuttui, kun vuonna 1878 julkistettiin uusi malli, jolla pystyi kirjoittamaan myös pienaakkosia. Kussakin iskurissa oli nyt sekä pienaakkosen että suuraakkosen kirjasin, ja näppäimistöön oli lisätty erityinen shift- eli vaihtonäppäin, jonka avulla kirjoitustelan asemaa pystyi vaihtamaan juuri sen verran, että paperiin osui jompikumpi.[1] Tekninen kirjoittaja Marcus Brooks on huomauttanut, että vaihtonäppäin tarjosikin ilmeisen edun ainakin verrattuna kilpailleeseen Caligraph-malliin, jossa pienaakkosille ja suuraakkosille oli erilliset näppäimet ja jonka näppäimistö oli siksi kooltaan miltei kaksinkertainen.

Alkuaikoina kirjoituskoneiden valmistajat levittivät myyttiä, että Qwerty on tieteellisesti osoitettu nopeimmaksi mahdolliseksi näppäinasetteluksi.lähde? Kerrotaan myös, että ylimmälle kirjainriville varta vasten sijoitettiin englannin sanan typewriter (’kirjoituskone’) kirjaimet, jotta myyntiedustajien olisi helppo opetella kirjoittamaan se nopeasti – vaikka vain alkeellisella kahden sormen tekniikalla – ja siten esitellä laitteen erinomaisuutta (mutta tämä voi hyvin olla pelkkä kaupunkitarina).

Jotkut Qwertyn arvostelijat ovat väittäneet, että asettelu itse asiassa suunniteltiin hidastamaan kirjoittamista sijoittamalla englannin kielen yleisimpien kirjainten näppäimet hankalasti ja kauas toisistaan.[4] Väite perustunee kuitenkin osittaiseen väärinkäsitykseen, sillä Qwertyä ei suunniteltu varsinaisesti hidastamaan näppäilyä vaan pikemminkin varmistamaan, että englannin kielessä usein yhdessä esiintyvien kirjainten (kuten T:n ja H:n) iskurit eivät sijainneet lähekkäin. Selvää on, että Sholes ei Qwertyä suunnitellessaan pyrkinyt hidastamaan ainakaan kymmen­sormi­järjestelmää, joka kehitettiin vasta Qwertyn vakiinnutettua asemansa.

Teknisen kehityksen myötä iskurien yhteen takertuminen kävi harvinaisemmaksi ja helpommin korjattavaksi, ja Sholesinkin mainitaan suunnitelleen vielä aivan toisenlaisen, tehokkaammaksi tarkoitetun näppäinasettelun, jossa kaikki englannin vokaalit oli asemoitu perusriville ja oikean käden sormilla näppäiltäviksi (tässä suhteessa se muistuttaa myöhemmin kehitettyä vaihtoehtoista Dvorak-näppäimistöä).

Uusi asettelu ei kuitenkaan enää ottanut tulta. Konekirjoittajat olivat jo tottuneet Qwerty-näppäimistöön ja opetelleet tekemään työnsä sillä, koska kirjoituskone­valmistajat sellaisia valmistivat; kirjoituskone­tehtaat puolestaan jatkoivat Qwerty-näppäimistöjen valmistamista, koska sellaisia konekirjoittajat osasivat käyttää. Näin ratkaisu on jäänyt pysyväksi käytännön standardiksi, jota uudetkin kirjoittajat opetetaan käyttämään, vaikka aakkosjärjestyksen mukainen näppäimistö oletettavasti olisi helpompi oppia ja jotkin aivan toisenlaiset asettelut voisivat olla nopeampia ja miellyttävämpiä käyttää. Qwertyn suosion vakiintumisesta on tullut tavallinen esimerkki johtavan markkina-aseman kehittymisestä.