Tietotekniikka 4
Tietotekniikka ulottaa vaikutuksensa koteihin ja arjen elämään
kolmea eri reittiä:
Välittömästi ja näkyvästi koteihin ja mukana kannettavaksi
taskuihin hankittujen tietoteknisten laitteiden ja niiden
tarvitsemien tietoliikenneyhteyksien kautta;
Välittömästi ja näkymättömästi erilaisiin kodin ja arkielämän
laitteisiin sulautetun tietotekniikan kautta;
Välillisesti sen kautta, että joka tapauksessa kuluttajat joutuvat
pakostakin toimimaan tietotekniikan käyttäjinä tai kohteina eri
arjen tilanteissa ja paikoissa, halusivat he sitä tai eivät.
Tietoyhteiskuntaneuvoston vuonna 2006 julkaiseman raportin mukaan
tietotekniikan soveltamista Suomessa voi kuvata seuraavin tiedoin:
Suomessa oli runsaat 1,3 miljoonaa laajakaistaliittymää; 95%
suomalaisista oli laajakaistapalvelun tavoitettavissa
79% 15-74 vuoden ikäisistä suomalaisista oli käyttänyt Internetiä
63% oli käyttänyt verkkopankkia
49% oli joskus ostanut verkkokaupasta.
Välitön ja näkyvä tietotekniikan soveltaminen ulottuu siis
merkittävään osaan suomalaisista.
Näkymättömän tietotekniikan kattavuus on kuitenkin vielä
suurempi. Harva ihminen tulee ajatelleeksi, tai edes osaa arvata,
montako tietokonesuoritinta hän mahtaa omistaa. Niitä on
runsaasti: uusissa autoissa hyvinkin parisenkymmentä, televisiossa,
kännykässä, jääkaapissa, uunissa, jne. Toistaiseksi, ja
mahdollisesti myös kauan tulevaisuudessa, nämä suorittimet tekevät
työtään piilossa käyttäjiltä. On kuitenkin ajateltavissa, että
monet näistä laitteista tulevat tietoteknisesti näkyviksi
langattoman tietoliikenteen kautta. Oletettavasti kodin
viihde-elektroniikka tulee toimimaan tässä ajurina, varsinkin
koska digitaalinen televisio tuo sen tietoteknistymiselle vauhtia.
Välillisen tietotekniikan kohtaa joka kerta kun maksaa ostoksensa
kaupan kassalla: myyjä ei kaiva vaihtorahaa kassakoneesta, vaan
tietoverkkoon kytketystä kassapäätteestä. Jos kuluttaja maksaa
ostoksensa maksukortilla, tai tarjoaa kanta-asiakaskorttiaan, on
ostotapahtuma kohdistettavissa häneen itseensä. Sama toistuu
kirjastossa, terveysasemalla, julkisessa liikenteessä. Jo varsin
pian ollaan tilanteessa, jossa melkein kaikki arkiset toimet ovat myös
informaatiotoimia: niistä jää jälki tietoverkkoon ja tätä
tietoa myös sovelletaan. Yksityisyyden suojasta huolissaan olevat
henkilöt eivät ole huolissaan ihan turhaan.