Henkilön sähköinen tunnistaminen

Henkilön sähköinen tunnistaminen (HST) on ollut yksi keskeinen sähköisen asioinnin edellytys ja yleistymisen este. Tuoreet henkilökorttilainsäädännön ja väestötietolain muutokset helpottavat kansalaisvarmenteen käyttöönottoa.

Syksyllä 2002 pankit, teleoperaattorit, Luottokunta ja valtio muodostivat HST-yhteistyöryhmän, jonka ehdotusten pohjalta kansalaisvarmenne voidaan sijoittaa erilaisille korteille. Toukokuun 2003 jälkeen kaikilla suomalaisilla on kaksi ainutkertaista ja elinikäistä tunnusta, henkilötunnus ja sähköisen asioinnin tunnus. Varmenteen voi olettaa tekevän läpimurron, sillä pankit alkavat käyttää sitä pankkikorteissaan ja teleoperaattorit SIM-korteissaan.

Tulevaisuudessa sähköistä henkilökorttia voi käyttää sähköisen asioinnin yleisenä palvelukorttina. Yhdistetty palvelu- ja pankkikortti toimii henkilökorttina, minkä lisäksi sillä voi maksaa. Kännykän SIM-kortti puolestaan mahdollistaa mobiilitunnistuksen ja sähköisen allekirjoituksen muiden ominaisuuksiensa lisäksi. Yleinen näkemys tunnisteista on se, että vakiintuakseen välineen on oltava jatkuvassa käytössä, esimerkkinä pankkikortti ja sen tunnusluku. Vähän käytetyt erilliset tunnisteet unohtuvat.

Omaksi alueekseen ja suojatasokseen näyttää myös eriytyvän organisaation sisäinen tunnistus. Tietoturva- ja suojataso ovat sisäisessä tunnistuksessa tiukempia kuin asiointityyppisissä tunnistuksessa, koska sisäiset asiakkaat pääsevät katsomaan ja muokkaamaan luottamuksellisia tietokantoja. Uudet tekniikat tuovat mahdollisuuden rajata käyttöoikeuksia joustavasti.