Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttö

Tieto- ja viestintäteknologia (TVT) on tullut arkipäiväiseksi osaksi opetuksen luokkahuonekäytäntöjä ja erilaisia etä- ja monimuoto-opetuksen muotoja.

Luokkahuoneeessa tapahtuvaan toimintaan TVT tarjoaa mahdollisuuksia asioiden esittämiseen, yhteiseen muokkaamiseen ja tallentamiseen. Parhaimmillaan teknologia on koulussa tiedonhaun, eriyttävän työskentelyn sekä kodin ja koulun välisen vuorovaikutuksen väline. Kouluja on perinteisesti 1980-luvulta asti varustettu mikroluokilla, ja tietotekniikkaa on opetettu omana osa-alueenaan. Viimeaikainen kehitys on suuntautunut siihen, että teknologia pyritään tuomaan luokkahuoneisiin ja osaksi opetustyön arkea. Tyypillisesti uudet opetustilat varustetaan jo dataprojektorilla, tietokoneella ja dokumenttikameralla tai muilla pedagogisesti perustelluilla välineillä. Teknologia mahdollistaa sen, että opettaja voi tarkkailla luokkaa työskennellessään, eikä kuulijoiden tarvitse käyttää huomiokykyään kopiomiseen digitaalisen tallentamisen ansiosta.

Tieto- ja viestintätekniikan on todettu olevan tehokas oppimisen väline. Sen avulla voidaan herättää kiinnostusta ja motivoida sitoutumaan opittavaan asiaan. Hyvin suunnitellulla käytöllä ja tarkoituksenmukaisella työskentelyn arvioinnilla voi myös ohjata oppilasta toivotunlaiseen tavoiteorientaatioon. Erityisesti oppimisvaikeuksista kärsivät oppilaat voivat hyötyä oppimisprosessia tukevasta teknologiasta. Scaffoldingin periaatteen mukaan oppija voi säädeltävän, väliaikaisen tuen avulla suoriutua taitojensa ylärajoila, lähikehityksen vyöhykkeellä suoritettavasta tehtävästä, josta hän ei selviytyisi ilman apua. Teknologisissa oppimisympäristöissä scaffolding voidaan rakentaa siten, että se auttaa oppijaa suuntautumaan tehtävään, organisoi tehtävän rakennetta, kiinnittää oppilaan huomion ongelmanratkaisun kannalta tärkeisiin vaiheisiin esimerkiksi apukysymysten avulla tai tekee ajattelua näkyvämmäksi visualisoimalla oppimisen eri vaiheita, mallintamalla eksperttien ajattelua sekä tukemalla oppijoiden välistä keskustelua ja vuorovaikutusta. Lisäksi scaffolding saattaa toimia hyvin opettajan apuvälineenä luokkahuoneessa, jossa opettaja ei pysty auttamaan kaikkia yhtä aikaa.

Tieto-ja viestintäteknologioiden kehityshankkeet ovat yrittäneet juurruttaa uusia laitteita ja ohjelmistoja koulumaailmaan. Usein nämä hankkeilla ei kuitenkaan ole saatu aikaan pitkäaikaisia muutoksia koulujen ja opettajien toimintatavoissa. "Kokeilujen päätyttyä teknologian käyttöinnostus on loppunut ja arkipäivän kiireiden paineessa on siirrytty takaisin vanhoihin toimintatapoihin. --- Tieto- ja viestintäteknologioiden opetuskäytön tehostaminen ja lisääminen edellyttää kuitenkin, että lähtökohtana on koulun rakenteellinen ja pedagoginen kehittäminen sekä riittävä digitaalisen opetusmateriaalin saatavuus ja opettajien teknis-pedagoginen koulutus." On tarpeen myös arvoida, voisiko oppilaiden mukanaan kantamaa teknologiaa hyödyntää opetuksessa. Opetussuunnitelman osana oleva kunta- tai koulukohtainen tietostrategia on koettu toiminnan kannalta tärkeäksi.

Kuten edellä mainittiin, kannattaa huomio siirtää ennen kaikkea koulukulttuurin muutokseen, mikäli teknologian opetuskäyttöön halutaan pysyviä muutoksia. Opettajajohtoisessa, tiukkaan oppiainejakoon perustuvassa järjestelmässä teknologia ei tuota sen parempia tuloksia kuin perintein opetuskaan. Parhaiten sitä voidaan siis hyödyntää uuden oppimiskäsityksen mukaisilla työtavoilla. Täysin uusia ulottuvuuksia TVT:n käyttöön saadaankin projektimuotoisella opetuksella, joka on oppiaineita integroivaa, oppilaiden keskenäiseen vuorovaikutukseen ja ongelmanratkaisuun perustuva työtapa. Täten teknologiasta tulee luonnollinen työväline niin tiedon etsintään, muokkaamiseen, prosessointiin ja oppijoiden väliseen vuorovaikutukseen.

Tieto- ja viestintäteknologian suhde opetukseen voidaan jakaa seuraavalla tavalla:
- TVT opetuksen kohteena
- TVT oppimisen välineenä (esimerkiksi esitykset ja tiedonhaku)
- TVT opetuksen järjestämisen työkaluna

Yhteisölliset teknologiat

Opetuksen ja oppimisen tukena käytettävät yhteisölliset teknologiat, kuten sähköposti, verkko-oppimisympäristöt ja työryhmäohjelmistot, ovat yleistyneet voimakkaasti 2000-luvun puolella. Yhteisöllisten teknologioiden kehittämisen ja käyttöönoton hankaluutena on kuitenkin se, että niitä yritetään omaksua irrallisina ja riippumattomina järjestelminä jo olemassa oleviin käytäntöihin ja välineisiin nähden. Monesti unohdetaan tarkastella eri tekijöiden välisiä suhteita ja niiden kehittymistä. Tällä hetkellä ei ole olemassa vakiintunutta tapaa luokitella yhteisöllisiä teknologioita. Tässä yhteydessä niillä kuitenkin tarkoitetaan sovelluksia, jotka mahdollistavat usean ihmisen eriaikaisen (asynkronisen) tai samanaikaisen (synkronisen) työskentelyn. Sosiaalisen vuorovaikutuksen edistämistä sekä opettajan ja oppilaiden välillä että oppilaiden kesken on alettu yhä enemmän huomioida kehiteltäessä järjestelmiä, joissa useat henkilöt työskentelevät samanaikaisesti eri työpisteissä (synkroninen työskentely).

Nykyisin eräs koulutuksen suurin haaste on tukea oppijoita sellaisten tietojen ja taitojen saavuttamisessa, joita tarvitaan nykyisessä sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen ohjaamassa tietoyhteiskunnassa. Kyetäkseen vastaamaan haasteeseen on koululaitoksen tämän takia löydettävä uusia pedagogisia menetelmiä. Muun muassa tietokoneavusteinen yhteisöllinen oppiminen (Computer Supported Collaborative Learning; CSCL) on lupaava menetelmä oppimisen ja opettamisen kehittämisessä TVT:n avulla.

Yhteisöllisestä oppimisesta puhuttaessa on mielekästä erottaa toisistaan käsitteet yhteistoiminta (cooperation) ja yhteisöllisyys (collaboration). Eroavuudet koskevat yksittäisen jäsenen roolia ja osallistumista oppimisyhteisössä. Yhteistoiminnallisessa ryhmässä tehtävät jaetaan osallistujien kesken ja jokainen jäsen on vastuussa ongelmanratkaisuprosessissa ainoastaan omasta osuudestaan. Yhteisöllisyyden käsitettä taas vastaa ryhmän yhteinen pyrkimys ratkaista ongelma, jolloin jokaisen osallistujan vastavuoroinen panostus on tärkeää. 

Kognitiivisten periaatteiden mukaan suunniteltu yhteisöllisen oppimisen ympäristö voi tukea koko oppivan yhteisön tiedon tason kehittymistä sekä yksittäisen oppijan ymmärryksen syvenemistä sosiaalisesti jaetussa päättelyketjussa. Osallistujien kesken on siis mahdollista jakaa kaikki tutkivan työskentelyn osa-alueet, kuten esimerkiksi tavoitteiden asettaminen, kysymysten määrittäminen, selitysten tuottaminen ja tieteellisen tiedon etsiminen. Sosiaalisesti jaettu prosessi tukee siis vahvasti yksilöiden metakognitiivisten taitojen kehittymistä.