Verkkokaupan perustaminen
Ohjelmiston valitseminen
Ensimmäiset tärkeät päätökset on tehtävä jo
suunnitteluvaiheessa. Tärkeimpien joukossa on verkkokaupan
takana pyörivän ohjelmiston valitseminen.
Verkkokauppaohjelmistoja on markkinoilla varsin paljon ja suurin
osa niistä sisältää kaiken tarpeellisen, mutta silti
huolellinen pohdinta asian tiimoilta ei ole hukkaan heitettyä
aikaa. Yksi asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota, on
verkkokaupan oletusulkoasu, koska ulkoasun kustomoinnissa säästetään
paljon aikaa mikäli ohjelmiston tuottama koodi ja ulkoasun
rakenne menettelee jo valmiiksi. Ei tarvitse varmaankaan edes
mainita, että aika on rahaa tässäkin tapauksessa, joten
satasen säästö ohjelmiston ostamisessa ei aina ole järkevää.
Verkkokaupan hakukoneoptimointi
Toinen huomioimisen arvoinen asia on nettikaupan
hakukoneoptimointi. Moni ohjelmisto mainostaa olevansa jo
valmiiksi hakukoneoptimoitu ja näin varmastikin on. Kuitenkin
verkkokaupan hakukoneoptimointi on varsin suhteellinen käsite,
sillä hakukoneoptimointia on monen tasoista, eikä asiasta voi
puhua pelkästään on/off -tasolla. Hakukoneet arvostavat
siistiä koodia, loogisia otsikoita ja hyvää rakennetta, mutta
suurin osa hakukoneoptimoinnista on kuitenkin käyttäjän eikä
ohjelmiston toiminnasta kiinni. Leipätekstin määrä ja
erityisesti leipätekstin hakusanarikkaus, verkkokauppaan
osoittavat linkit ja monet muut asiat ovat kiinni käyttäjän
toimista. Kuitenkin hyvä alusta mahdollistaa hyvän
hakukoneoptimoinnin ja jälleen satasen säästö ei
kannata, jos sen joutuu laittamaan mainontaan moninkertaisena,
koska hakukoneista ei tule riittävästi kävijöitä
luonnollisten hakutuloksien kautta.
Käyttöliittymä ja hallintapaneeli
Verkkokauppaohjelmistojen ominaisuuksissa on myös eroa käytön
helppoudessa. Useimmilta valmistajilta löytyy sivuiltaan ns.
demokauppa, jossa pääsee kokeilemaan verkkokaupan
hallintapaneelia ja tätä mahdollisuutta kannattaakin hyödyntää,
koska näin pääsee kokeilemaan, missä on juuri itsensä
mielestä loogisin tuntuma. Kauppojen ominaisuuksissa on myös
eroja varastonhallinnan, laskutuksen, tilausten käsittelyn ja
muiden kauppiaan rutiineihin liittyvissä asioissa, joten
huolellinen vertailu näissäkin ominaisuuksissa on
suositeltavaa.
Ohjelmistojen hinta
Ohjelmistojen hinnat vaihtelevat suuresti, kuten myös
laskutustyypit. Osassa ohjelmistoja on käytössä
kuukausipohjainen laskutus, joka on yleensä muutaman kymmentä
euroa kuukaudessa, osassa on provisiopohjainen laskutus, n. 15%
kauppatapahtumasta ja osassa lisenssihinta muutamasta satasesta
yli tuhanteen euroon. Lisenssien kestokin vaihtelee, sillä
joidenkin ohjelmistojen lisenssi on elinikäinen ja joidenkin
kohdalla puhutaan vuodesta tai muutamasta. Markkinoilla on myös
ilmaisia vaihtoehtoja ja niiden lisäksi vielä open source
-vaihtoehtoja.
Verkkokaupan pystyttäminen
Hostaus ja domain
Omalle kaupalle pitää myös löytää paikka netissä, eli
seuraava mietintö koskee hostausta ja domainia. Hostaus
tarkoittaa palvelintilaa, johon nettikauppa laitetaan ja domain
kaupan www -osoitetta. Hostauksen hinta vaihtelee muutamasta
kymmenestä eurosta yli tuhanteen euroon vuodessa. Pienellä tai
edes keskikokoisella kaupalla tuskin on valtavan kalliisiin
paketteihin tarvetta, mutta hostauksen valinnassa ei
kannata ruveta liian pihiksi, koska kaupankäynti voi kärsiä
pahastikin, jos nettikauppa on väliaikaisesti poissa käytöstä
tai hidastelee liikaa. Domainin valinnassa kannattaa suosia fi
-päätettä, koska suomalaisiin on vieläkin iskostunut
liioiteltu pelko ulkomaisia verkkokauppoja kohtaan ja näin
kannattaa tuoda selkeästi esiin kaupan olevan kotimainen. Fi -päätteen
hinta on n. 50e ja net/com/org/yms. päätteiden hinnat lähtevät
muutamista euroista ja ne tulevat usein hosting -pakettiin
kaupan päälle.
Maksuvaihtoehdot
Sähköisessä kaupankäynnissä maksuvaihtoehdot näyttelevät
isoa roolia. Kuten aikaisemmin mainitsin, suomalaisiin on
iskostunut jonkinlainen epäluulo ulkomaisia verkkokauppoja
kohtaan ja erityisesti luottokortilla maksamiseen. Myöskään
PayPal tai vastaavat järjestelmät eivät ole saavuttaneet
kovin suurta suosiota Suomessa, mutta siitä huolimatta nämä
kannattaa tarjota vaihtoehdoksi, koska ne ovat varsin edullisia
kauppiaalle. Kuitenkin tärkeintä roolia näyttelevät
tilisiirto, postiennakko sekä verkkopankkien maksupainikkeet.
Tilisiirto on melko turha jos käytössä ovat kaikkien
pankkien verkkomaksupainikkeet, mutta toisaalta tämän
vaihtoehdon tarjoaminen ei mitään maksakaan. Kuitenkin
tilisiirron välilliset kustannukset voivat muodostua isoiksi,
koska tilisiirrolla suoritettu maksu ei kirjaudu automaattisesti
tilausjärjestelmään, joten maksun saapuminen ja kirjaaminen järjestelmään
joudutaan tekemään manuaalisesti. Postiennakko on
ensimmäistä kertaa ostavan epäluuloisen asiakkaan ykkösvalinta,
mutta monet verkkokauppiaat valittelevat isoja kustannuksia, kun
osa postiennakkopaketeista jätetäänkin lunastamatta.
Verkkomaksupainikkeiden ongelma on niiden iso hinta, joka voi
muodostua ongelmaksi pienelle kaupalle, kun jokaisen pankin
kanssa pitää tehdä erikseen sopimus. Avausmaksut vaihtelevat
pankista riippuen sadan euron kummallakin puolella ja
kuukausimaksujen kohdalla puhutaan muutamasta kympistä
kuukaudessa. Markkinoille on tullut myös uusi verkkomaksut.fi
-palvelu, jossa saa kaikki verkkomaksut keskitetysti käyttöönsä.
Palvelun hinta on ilmeisesti yksilöllinen, koska hintatietoja
ei julkaista internetsivulla vaan ne saa vain kysymällä.
Kuulemani mukaan kyseessä on alle 400e avausmaksu, noin 60e
kuukausimaksu sekä muutaman kymmenen sentin kertamaksu jokaista
maksutapahtumaa kohden.
Ulkoasu
Miksi panostaa ulkoasuun?
Tyylikäs, esteettinen ja erottuva ulkoasu on todella
tärkeää verkkokaupalle kilpailun ollessa kovaa.
Internetissä merkittävä kilpailukeino on hinta, mutta ennen
kuin pääsee edes kilpailemaan hinnalla, on verkkokaupan
hengittävä luotettavuutta. Tyylikäs, viimeistellyn näköinen
ulkoasu on yksi tärkeimmistä keinoista antaa luotettava
vaikutelma ulospäin. Nettikaupan kohdalla ulkoasun suhteen
sanonta less is more pätee vielä enemmän kuin
tavallisen yrityksen internetsivulla. Sekava, täyteen ahdettu
ja kirjava ulkoasu viestii kävijälle kaupan olevan epäluotettava
vaihtoehto ja usein tällaisessa tapauksessa kävijä jättää
kaupan kokonaan huomiotta myös jatkossa. Näin ollen säästösääntö
pätee myös tekijän valinnassa; pari satalappusta halvemman ja
heikkolaatuista jälkeä tekevän web designerin valinta voi
kostautua kohtuuttoman hintaisena, jos useampi asiakas valitsee
toisen kaupan tökerön ulkoasun vuoksi.
Ulkoasun toteutuksen hinta
Verkkokaupan pitäjät ihmettelevät usein, mistä tekijöiden
iso hintahaitari muodostuu. Toinen on saanut valmiin ”avaimet
käteen” -verkkokaupan kahdella sadalla eurolla, toinen on
maksanut kaksi tuhatta. Hinta muodostuu pitkälti työhön käytetyistä
tunneista ja pääsääntöisesti enemmän asioita tekevä käyttää
työhön enemmän tunteja – joka luonnollisesti näkyy
hinnassa. Seuraavat ovat asioita, joita tilaajan kannattaa kysyä
työntekijältä ja toteuttajan kannattaa kysyä itseltään.
- kuinka paljon graafista suunnittelua työ sisältää, eli
onko valmista logoa, kenties kokonaista yritysilmettä tai
muuta graafista materiaalia
- sisältääkö toteutus kuvankäsittelyä, esim.
tuotekuvien osalta
- kuinka paljon korjauksia, luonnoksia ja keskustelua kaupan
ulkoasusta tilaajan ja toteuttajan välillä käydään
- tarvitseeko asiakas apua, ohjeita tai teknistä tukea
verkkokaupan käyttämisessä tai kauppaan liittyvissä
asioissa
- sisältyykö palveluun hakukoneoptimointi
- asennetaanko ohjelmisto asiakkaan puolesta, hankitaanko
domain ja hostaus
- käytetäänkö maksullista verkkokauppaohjelmistoa vai
open source -ohjelmistoa / ilmaista ohjelmistoa
Voisi sanoa, että vaikka verkkokaupan pitäminen ei ilman
rahallista panostusta lähdekään käyntiin, tulee aloittaminen
joka tapauksessa halvemmaksi kuin kivijalkakaupan perustaminen.
Näin jokaisella on mahdollisuus aloittaa kaupankäynti ilman
isoja ponnisteluja rahoituksen suhteen. Toisaalta, nettikauppa
tarvitsee aktiivista markkinointia tuottaakseen, koska asiakas
ei ”eksy” kauppaan samalla tavalla kuin fyysiseen
liikkeeseen.
Yhteenveto
Verkkokaupan perustajan kannattaa miettiä huolellisesti,
missä kohdin kannattaa säästää ja toisaalta verkkokaupan
teknisen ja graafisen puolen toteuttajan pitää pohtia,
panostaako toimivaan asiakassuhteeseen muistuttamalla
verkkokaupan tilaajaa näistä tärkeistä asioista vai
kilpaileeko vain hinnalla unohtamalla laadukkaan verkkokaupan
perustamiseen liittyvät asiat, joita ei asiaan perehtymätön välttämättä
edes havaitse.
Haaste
Verkkokaupan menestyksen kannalta suurimpia
haasteita on kävijöiden saaminen sivustolle. Ei ole mitään järkevää
käyttää aikaa ja rahaa verkkokaupan rakentamiseen, jos
sinulla ei ole aavistustakaan, miten saat sinne kävijöitä. 98
% verkkokauppojen perustajista kamppailevat aina saman haasten
kanssa eli miten saada kävijät juuri omaan verkkokauppaan.
Tyypillisin skenaario on se, että ihmiset käyttävät kaikki
rahansa hienoon sivustoon, mutta niillä ei ole pientäkään käsitystä
miten listautua esim. Googlen hakukoneeseen, joka on netin
ehdottomasti paras kävijöiden tuoja.