Ennen kuin Internetistä tuli julkinen pääväylä, se oli akateemisen väen hallussa. Nörttityypit lähinnä chattailivat ja vaihtelivat keskenään ohjelmia ilmoitustauluilla eli purkeissa. Internetin kasvava suosio yhdisti nämä kaksi kulttuuria ja mukaan tuli vielä, varsin äskettäin, digitaalisesti vähemmän taitava suuri yleisö. Vaikka vanhan ajan ihmiset ovat nykyään jo vähemmistö, heidän kulttuurinsa vaikuttaa netissä vieläkin, erityisesti heidän omaperäisen sanallisen ilmaisunsa kautta.
Alan pioneerit perustelivat lyhytsanaisuuttaan hitailla yhteyksillä, huonolla konekirjoitustaidollaan ja tarpeellaan saada nopeita vastauksia. Mutta nettikielen käyttäminen oli myös tapa osoittaa kuuluvansa piireihin. Nykyään nettikieli on menettänyt merkitystään, mutta nettitermeihin törmää edelleen IRCissä ja vähemmässä määrin myös keskusteluryhmissä ja postituslistoilla.
Paras tapa joutua epäsuosioon keskusteluryhmissä on kiroilu. Voit kiroila vapaasti (ainakin merlko) jokapäiväisessä elämässäsi, joten saatat helposti olettaa että sama pätee nettiinkin. Voit tietysti kokeilla, mutta se tuskin lisää suosiotasi. Kysymys ei niinkään ole siitä, että loukkaisit jotakuta. Saat lähinnä kimppuusi hurskastelijat, jotka saattavat vielä saada lisänautintoa tekemällä sinusta valituksen palveluntarjoajallesi. Mutta jos lyhennät modernit rivoutesi tyyliin V****, et luultavasti kuule ainuttakaan valituksen sanaa!
Kaikkiin kieliin joita IRCissä käytetään syntyy varmasti oma nettimurre, mutta englanti on netin valtakieli, englanninkielisiä lyhenteitä sirotellaan paljon myös suomen kielen joukkoon. Englanninkielisillä kanavilla lyhenteiden tuntemus on enemmän kuin tarpeen, jotta ymmärtäisit edes osan siitä mitä ihmiset sanovat. Tässä siis lyhyt kurssi irkkaamiseen in English.
AFAIK – As far as I know
A/S/L – Age/Sex/Location
BOHICA – Bend over here it comes again
BBL – Be back later
BD – Big deal
BFN – Buy for now
BRB – Be right back
BTW – By the way
CUL8R – See you later
CYA – See ya
F2F – Face to face
FWIW – For what it’s worth
GR8 – Great
HTH – Hope this helps
IYSWIM – If you see what I mean
IAE – In any event
IOW – In other words
LOL – Laughing out loud
NRN – No reply necessary
NW – No way
OIC – Oh I see
OTOH – On the other hand
PBT – Pay back time
RTM – Read the manual
RTFM – Read the fu***ng manulal
SOL – Sooner or later
TTYL – Talk to you later
YL – Young lady
YM – Young man
HYMIÖT:
🙂 hymy :-L ~~ kuolaava
😀 nauru :-P näyttää kieltä
😮 järkytys 0:-) enkeli
🙁 myrtsi }:-) piru
:’-( itku :8) possu
😉 silmänisku \o/ hallelujaa
{} halaus @}-’–,— ruusu
X= sormet ristissä
: =) pikkuhitleri
:* pusu
$-) ahneus
X-) en näe mitään
:-X en sano mitään